Vähänkö mie oon, siis oikeesti, yllättäny itteni oikein kunnolla! Tänään tulee tasan kolme kuukautta täyteen ilman tupakkia! Jos rehellisiä ollaan, niin en mie ois ehkä ihan itekään uskonu  pystyväni tähän silloin maaliskuun 22. päivä kun tumppasin sen viimeisen röökin.  Juu, mulla oli topassa yks tupakka jäljellä ja mie kävin sen polttamassa tietäen, että se onpi viimeinen. Toivottavasti viimeinen koko elämäni aikana. On se jännä, miten siinä tuli vähän surku niitä myrkkysavuja vedellessä keuhkoparkoihin. Yritin oikein pitkittää sitä tupakkaa, ja maistella oikein kunnolla. Tyhmältä kuulostaa, tiedän. Ihan kuin ois eroomassa jostain tärkeämmästäkin osasta elämässään... Mutta pitää ymmärtää, että tupakoitsijalle se tupakka on tärkeä osa elämää. Niin surullista kuin se onkin. Ja tupakasta luopuessa sitä samalla luopuu osasta elämässään, tai ainakin yhdestä totutusta tavasta. Ei se niin helppoo ole.

Tätä kesäähän mie etukäteen pelkäsin. Lämpimiä päiviä pihalla auringossa istuen jne. No istuttu on, mutta eipä noita henkosia niin kauheesti  oo mieli tehnyt. Välillä kyllä, ainakin silleen alitajuisesti, mutta se menee nopeasti ohi. Eilen just Puoliskon kanssa tehtiin kauppalistaa juhannusostoksista. Pitää tänään käydä jussiksi ruuat ja juomat. Ennen on aina pitänyt ostaa ne röökitkin muutamaksi päiväksi, ja aina tuottanut melkein harmaita hiuksia se, miten paljon se tulee maksamaan! Mutta eipä tänä vuonna! No menee se raha muuhun kuitenkin. Ajateltiin, jos sittenkin kävis sen ginin ostamassa...