Sähköpostin tuomaa (kiitos A!):

Lue toki koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä

onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen
isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän
menetti malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.

Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana
poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä
pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja
aitaan. Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi
aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei
kiivastunut. Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa
isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä
pitäen aidan luo.

Isä sanoi: "Olet tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas aidassa olevia
reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissä sanomasi
sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja
vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet
anteeksi - haava on yhä olemassa."

Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja
rohkaiset sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille
kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille <3

Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.