Kävin tänään äitini kanssa psykiatrian avo-osastolla katsomassa erästä sukulaista, joka 'joutui' sinne muutama päivä sitten. Sinänsä helpottavaa meille, ettei tarvitse olla koko ajan huolissaan siitä, että pärjääkö hän nyt yksikseen. Ja hänellä itselläänkin on nyt hieman turvallisempi olo. Katsellaan mihin suuntaan kunto tuosta lähtee vai lähteekö mihinkään.

Hoitajissa ei ollut mitään vikaa, ainakaan heissä joita nyt tuossa tapasin. Iloisia, mukavia, myötätuntoisia, avuliaita. Varmasti tekevät kaikkensa ja parhaansa raskaassa (ja alipalkatussa!!) työssään potilaiden hyväksi. Itse paikka vain on niin kalsea! Muistan sen päivän, jonka itse vietin samassa paikassa yli seitsemän vuotta sitten. Se oli mulle silloin tosi järkytys. Ei ollut paljon mihinkään suuntaan muuttunut. Luulisi, että mielenterveyspotilaille olisi tärkeää myös ympäristö, jossa kuntoutuu. Se että tosiaan näyttää ihan laitokselta, ei välttämättä tee hyvää. Kodinomaisuutta kyllä lisää se, että sekä hoitajat (ainakin osa) että potilaat ovat omissa vaatteissaan.

Kyllähän siellä oli pieni oleskelutila, jossa TV ja lehtiä, mutta eipä paljon muuta. Huoneessa oli sängyn lisäksi sellainen sairaalapöytä ja vaatekaappi. Torkkupeittonakin oli vanha rispaantunut viltti. Ymmärrän, että avo-osastolla potilaiden vaihtuvuus voi olla suuri. Mutta on siellä pitempiaikaisiakin potilaita. Ymmärrän myös sen, ettei heidän käsiinsä voi antaa ihan kaikenlaista, toisaalta "pahimmat" itsetuhoiset potilaat ovat yleensä suljetulla osastolla. Senkin ymmärrän, että tottakai hankinnoissa ensi sijalla ovat potilaiden välttämättömät, päivittäiset tarpeet. Mutta sitä en ymmärrä, että miksei näille ihmisille voisi yrittää tarjota enemmänkin virikkeellisyyttä? Käsitöitä on mahdollisuus tehdä, mutta eivät läheskään kaikki ole käsityöihmisiä.

Rahastahan se on kiinni, ja kaupungin rahat tuntuvat aina menevän kaikkeen muuhun kuin siihen tärkeimpään, eli ihmisten hyvinvointiin. Tämä on raivostuttavaa, ja  niin yleistä muuallakin päin Suomea. Mikä meille on kaikkein tärkeintä?

Onneksi sentään siinä ihan vieressä on luontopolkuja ja kävelyreittejä, joita potilaat voivat halutessaan hyödyntää. Mekin käytiin tänään siinä luontopolulla ihastelemassa kukkia ja lintuja :) Mutta kaikilla ei ole edes siihen mahdollisuutta, jos eivät voi/halua yksin lähteä. Kaikilla ei ole sellaisia omaisia, jotka kävisivät katsomassa. Se ei ole niin itsestään selvää näinä aikoina. Onnellinen on se, joka tietää että joku välittää.