Jospa mie tällekin aiheelle laitan ihan oman kategorian kun tänne varmaan tästäkin tullee tilitettyä. Niinhän mie ajattelinkin, että kun tuosta tupakoinnin lopettamisesta kirjoittelee ihan julkisesti, niin ehkäpä se auttaisi pysymään päätöksessä. Nolottais vaan jos sortuisin. Siks mie oon tuosta lopettamisesta maininnut niin monelle ihmiselle (ystävät, perhe), että kynnys sortumiseen ois mahdollisimman korkea. Kun siitä on kertonut kaikille, niin kaikkensa yrittää että sana pitää. Pakko silti sanoa, ettei tää ois varmaan tähänkään asti kestänyt ilman tuota puoliskonkin sauhuttelun lopettamista. Ei siitä ois tullu mittään jos toinen ois koko ajan haissu röökiltä ja ravannu tupakalla.

Yks koetinkivi tuli rämmittyä ihan kunnialla läpi viime perjantaina kun oltiin baarikierroksella. Olin ekaa kertaa siis baarissa ilman tupakkaa. Myönnettävä on, että muutamaan otteeseen teki paljonkin mieli sauhuja. Toisaalta tupakan savu baarissa haisi pahallekin. Hyvä puoli tässä on se, että ei tarvii enää tunkea tunkkaisille ja täysille tupakoivien puolelle. Monestihan baareissa savuttomalla puolella on tyhjempää. Mutta joissain paikoissa myös ankeampaa, esim. musiikki ei kuulu kunnolla -> savuttomien syrjintää! Mur!

Aamulla vaatteet haisivat silti röökille, siitä ei pääse mihinkään baareillessa. Ja pahalle haisivatkin. Sitä mie kyllä ihmettelin, että miten miulla oli suussakin vähän tupakanmakua? Onkohan tuo joku psykologinen juttu vielä? Kun siis koko (tai ainakin lähes koko) baarihistoriani aikana perjantai oli ensimmäinen ilta, etten polttanut yhtään tupakkaa baari-illan aikana. Niin jostain ihme muistista rakkaat aivoni sitten kaivoivat tuon tupakan maun suuhuni. Vai mistä lie johtui? Toivottavasti tuo on ohimenevä ilmiö.

Ei oo muuten mitenkään helppoa yrittää pudottaa painoa ja lopettaa tupakointia samaan aikaan! Mie yritän kuitenkin olla ottamatta liikoja paineita ja tuo savuttomuus on nyt ihan ykkössijalla.

Tsempillä eteenpäin!