Kattelin tuossa vähän aikaa sitten ikkunasta ulos. Ei ois pitäny. Mitä siellä siis näin? Puut ovat vihreinä vehreinä tuoreista lehdistään. Nurmikin vihertää jo mukavasti. Aurinko kurkkii pilvien lomasta. Satelee lunta. Niih. Jotta niinku mikä ei kuulu kuvaan?? On se niin kumma, että jo parin viikon ajan meille tarjottiin sitä lämminta kevättä. Ja sit tulee tämmöstä, neljä astetta, kun mittariin katsoo. Onneks on vielä kesä oikeesti edessä, mutta sais ne lämpimät tulla takaisin. Mutta niinhän sitä sanotaan, että Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen.

Ärsyttää muutenki. Miulla on mahan pohjalla pahemmanlaatuinen puukkotappelu käynnissä. Tää on näitä naisen elon ikävämpiä puolia. Ei auttanu ibuprofeiini. Jospa se kohta. Nyt on semmonen hetki, että tekee hirmusti mieli tupakkaa tai suklaata. Yritän välttää molempia. Jos menee ylivoimaiseksi, niin valitsen suklaan. On se kummaa sekin, että näihin naisena olemisen nurjempiin puoliin ei totu, vaikka kuinka vanhaks eläis.

Mie kävin viime yönä (unessa) kysymässä Sokoksen Pressosta, josko ne ottais miut sinne töihin. Eivät ottaneet, mokomat.