"Tämä on minun tieni, Brutus, etkö sinä näe, että minä olen sen löytänyt? Tätä varten minä olen syntynyt. Minä pyydän vain muutamaa lisävuotta, ehkä viittä, ja sitten Gallia todella on rauhoitettu. Sinä sanoit, että he eivät ole koskaan kuulleetkaan meistä? Siinä tapauksessa minä valloitan maita, josta Rooma ei koskaan ole kuullut! Minä rakennutan Juppiterille temppelin heidän kaupunkeihinsa kuin marmorikallion. Minä tuon meidän kulttuurimme, meidän tieteemme ja meidän taiteemme näille kansoille, jotka elävät kurjuudessa. Minä vien meidän legioonamme sinne asti, missä maa kohtaa meren, ja jopa meren yli. Mistä sen tietää, mitä kaukaisten rannikkojen takana merten toisella puolella on? Meillä ei ole karttoja edes Gallian alueista. Meillä on tiedossamme vain kreikkalaisten taruja sumuisista saarista, jotka ovat maailman laidalla. Eikö ajatus saa sinunkin mielikuvituksesi laukkaamaan?" s. 392

Pitkän (=vuoden) odotuksen jälkeen julkaistiin suomeksi Igguldenin Keisari-sarjan kolmas osa; Miekkojen kenttä. Gaius Julius Caesar on nousemassa Roomassa vallan huipulle, jossa juonitteluilla ei ole mitään rajaa. Muutoksen aika on lähellä, sen aistii jokainen roomalainen. Juliuksen tytär Julia (jota Julius tuskin edes tuntee) on kasvanut teini-ikään ja rakastajatar Servilian ja Juliuksen onni kukoistaa, mutta on myös koetuksella. Brutus, Juliuksen vanhin ja rakkain ystävä ei hyväksy äitinsä ja Juliuksen välistä suhdetta, mikä kiristää ystävysten välejä. Octavianuksesta kehittyy verraton päällikkö Juliuksen armeijaan.

Julius lähtee valloittamaan Galliaa, joka on vielä kyennyt vastustamaan Rooman mahtia. Elämä legioonassa on rankkaa, mutta vihdoin näyttää siltä, että Gallian heimot olisivat lyötävissä. Julius yrittää myös ensimmäisenä roomalaisena Britannian valloitusta. Taistelut heimoja vastaan huipentuvat Alesian piiritykseen, johon gallialaispäällikkö Vercingetorixin johtama kapina johtaa. Samaan aikaan Roomassa Pompeius ja Crassus yrittävät pitää kaupunkia pystyssä, koko Rooma on pelon vallassa öisin kiertelevien rettelöijien vuoksi.

Jälleen pidin tarinasta, tosin ehkä edellinen osa oli miusta parempi. Iggulden kirjoittaa mahdollisimman totuudenmukaisesti, tosin jonkin verran muutoksia on tehty, joista kirjailija itse kertoo edellisten osien tapaan kirjan lopussa. Kiehtovaa luettavaa jokaiselle historian ystävälle. Väistämättä tulin ajatelleksi (taas, jälleen kerran), että miksi ihmiset eivät opi mitään historiastaan? Miksi ihmeessä meihin on iskostunut sellainen valloitushalu, josta eniten kärsivät viattomat? Miksi pidetään aina sitä omaa kulttuuria parempana kuin muiden, ja sitä omaa pitää viedä muille vaikka väkisin? No, se tiedetään millainen loppu ahneella on. Ja miten Roomankin  loppujen lopuksi kävi.

Nyt odotellaankin sitten kieli pitkällä sarjan päättävää neljättä osaa. Lienee ensi kesään asti pitää sitä taas odotella... Pitää vielä sanoa, että jonkin verran häiritsi se, että kun alkukesästä katsoin läpi loistavan Rome-telkkarisarjan, niin väistämättä kirjan henkilöitä tuli pidettyä sarjassa esiintyneiden näyttelijöiden näköisinä ;) Kun olin aiemmissa osissa jo muodostanut kuitenkin oman näkemykseni heistä.

Igguldenilta aiemmin luettu:
  • Keisari I : Rooman portit
  • Keisari II : Kuninkaiden kuolema