Jipii, mie sain puhelun! Tiistaina olis työhaastattelu! Apua, jännittää jo nyt. Oispa se jo mieluummin huomenna niin sais nopeemmin ehkä tietää... Kyse on osa-aikaisesta paikasta, mutta ottaisin se vastaan enemmän kuin mielelläni, sillä kyseessä olisi töitä vuodeksi ja vieläpä haluamallani alalla. Nyt en varmasti saa unta ens yönä. Tää työ olis miulle tähän paikkaan niin upea juttu. En uskalla toivoa liikaa vielä.

Tuohon valokuvatorstain haasteeseen tuli mieleen tuo kuva, kun huomenna on surullinen päivä. Tuon kuvan vainaja (ukkini) oli sentään jo 84-vuotias, mutta huomenna Pikkusisko on poikaystävänsä kanssa menossa hautajaisiin, jossa heidän ikätoverinsa (20-vuotias) saatellaan viimeiselle matkalle. Ei voi kuin kuvitella, kuinka raskasta voikaan olla siinä tilaisuudessa. Muistan itsekin tuon pojan, kun hän oli lapsena meillä leikkimässä joskus, kun he olivat päiväkoti-ikäisiä ja yläasteiässäkin taisi joskus käydä. Ja nyt yht'äkkiä viime viikolla tapaturmaisesti hänen elämänsä katkesi ihan liian varhain. En osaa edes kuvitella sitä omaisten ja ystävien surua, tuskaa ja vihaakin. Toivon heille valtavasti voimia, että jaksaisivat kantaa sitä surua, joka on varmasti valtava.

Ristiriitaisia tunnelmia siis, vaikken itse tuota poikaa silleen henk.koht. tuntenutkaan muuten kuin ulkonäöltä tiesin. Iloa ja jännitystä työhaastattelusta, joka kuitenkin tuntuu aika pikkuiselta asialta tuon rinnalla.

Viime yönä en taaskaan saanut nukuttua. Joskus viideltä vielä kelloa kurkkasin. Torkahtelin kyllä, mutta jatkuvasti heräilin enkä saanut kunnolla nukuttua. Nousin silti aamulla kun kello soi klo 9, vaikka tuntui, että olisin voinu nukkua vielä pari tuntia. Pakko saada jotenkin tämä nukkuminen nyt toimimaan. Vaikka pahempaahan se aina on, jos väkisin yrittää. Nyt kyllä väsyttää, toivottavasti illallakin. Käytiin Puoliskon kanssa (jee, sain sen jopa lähtemään siis mukaan!) vajaan tunnin kävelyllä, jospa siitä olisi hieman apua Nukkumatin saapumiseen illalla.