"Mutta silloin oli sota, se oli joko hän tai minä, ja minulla oli vimma säilyä elossa hinnalla millä hyvänsä. Unohtamatta sitä, että kuolemaa vastaan puolustautuvalla eläimellä on kymmenkertaiset voimat ihmiseen verrattuna, ja minä olin tuo eläin." S. 232 - 233

Olen lukenut useitakin selviytymistarinoita ihmisistä, jotka tavalla tai toisella selvisivät natsi-Saksan suorittamasta epäinhimillisestä holokaustista toisen maailmansodan aikana, mutta tämä tarina oli erilainen. Mishan kokemukset eivät sijoitu keskitysleireihin tai mitä kummallisimpiin piilopaikkoihin rakennuksissa, vaan Euroopan metsiin.

Tarina alkaa Brysselistä vuodesta 1941, jolloin Misha oli 7-vuotias juutalaistyttö. Hänen vanhempansa vietiin natsien toimesta ja tyttö itse joutui sijoitetuksi perheeseen, josta karkasi. Misha halusi epätoivoisesti löytää vanhempansa ja lähti etsimään heitä idästä, jonne kuuli pidätettyjen juutalaisten joutuneen. Siitä alkoi neljän vuoden mittainen matka pitkin Euroopan metsiä Saksassa, Puolassa, Ukrainassa, Romaniassa, Jugoslaviassa ja Italiassa.

Misha oppi pakon edessä tulemaan toimeen omillaan metsässä, nipinnapin, mutta kuitenkin. Hän ei luottanut enää ihmisiin, vaan koki eläimet läheisemmiksi ja luotettavimmiksi. Hän tutustui metsissä susiin ja eli niiden kanssa ja niiden tavoin jonkin aikaa. Susiemo piti huolta tytöstä, joka leikki sen pentujen kanssa. Silloin tällöin Misha törmäsi myös ihmisiin, mutta sodan keskellä kokemukset heistä olivat paria poikkeusta lukuunottamatta erittäin epämiellyttäviä. Esimerkiksi Varsovan geton välinpitämättömien ihmisraunioiden ja saksalaissotilaan lasten ampumisen näkeminen vaikutti Mishaan niin, ettei hän halunnut enää olla tekemisissä ihmisten kanssa. Myös hän itse joutui hyökkäysten kohteeksi. Eläimet eivät puolestaan koskaan olleet satuttaneet Mishaa (päinvastoin!), joten ei ihme, että lapsi luotti mieluummin niihin. Lopulta Misha palasi Brysseliin, mutta totuttelu normaaliin ihmisten elämään ei käynyt helposti.

Kirja on siis omaelämäkerrallinen ja tosi tarina. Uskomattomalta se kyllä kuulostaa ja on järkyttävää luettavaa. Ihmettelen todella, miten Misha on selvinnyt hengissä moisista kokemuksista. Ehkä yhtenä syynä ovat lapsen viattomuus ja pelottomuus, jotka ihmisestä aikuistuessa katoavat. Onhan niitä muitakin tarinoita susien kanssa eläneistä lapsista. Tämä tarina on taas muistutus siitä, että tällä planeetalla on yksi laji, joka on julmuudessaan ylitse muiden, ja se laji on ihminen.