WSOY 2003.
Alkuteos: Krabat (1971)

Lukemiseni on ollut ihan älyttömän laiskaa viime kuukausina. En ole oikein saanut luettua mitään. Johtuuko työstä? En tiedä. Toivottavasti asiaan tulee muutos.

Otfried Preusslerin Mustan myllyn mestariin tartuin, kun sen lukeminen aloitettiin Risingshadowin lukupiirissä. Lukeminen tapahtui siis osissa ja jokaisen osion jälkeen keskusteltiin siitä. Muuten tämän kirjan olisi kyllä hotkaissut tosi nopeasti, ja mieli olisi tehnytkin. Varoituksena täytyy sanoa, että jos aikoo lukea tämän vuoden 2003 painoksen, niin takakantta ei missään nimessä kannata lukea etukäteen. Siinä on nimittäin ihan käsittämättömän paha spoileri. Ihmettelen, että moinen on päätetty takakanteen laittaa. Onneksi lukupiirissä varoitettiin tuosta etukäteen ja maltoin lukea takakannen vasta kun koko kirja oli luettu. Ja kyllä, olisi spoilannut loppuratkaisua aika pahasti.

Mustan myllyn mestarihan on nuorten fantasiaromaani, jo sarallaan klassikoksi muodostunut. Kirjaa lukiessa on hyvä pitää mielessä, että kyseessä on juuri nuortenkirja, sillä se näkyy kerronnassa. Kun asennoituu oikein, on lukukokemus oikein satumainen :) Juuri satumainen onkin oivallinen sana kuvaamaan kirjaa. Minulle ainakin tulivat lapsuuden sadut mieleen, tosin tässä satumaailma tulee esiin suorempana ja rujompana kuin ihan pikkulasten sadut. Eli vaikka tätä voisi satukirjaksikin tituleerata, ei tarina ihan pienille kuitenkaan sovi. Tarinassa on kuitenkin sellaisiakin kohtia, jotka eivät yksinkertaisesti vielä lasten silmille sovi.

Päähenkilö Krabat on 14-vuotias poika, joka joutuu rengiksi omituiseen myllyyn. Hänen lisäkseen myllyllä asuu 11 muuta renkiä ja säälimätön mestari. Mylly ei ole ihan tavanomainen, vaan siellä tapahtuu omituisia ja pelottavia asioita. Kukaan rengeistä ei ole turvassa, vaan he joutuvat elämään mestarin vallan alla. Ja kukaan ei poistu myllystä ilman mestarin lupaa.

Juonen ydin on hyvän ja pahan välisessä taistelussa, niinkuin saduissa (ja monesti fantasiaromaaneissa muutenkin) yleensä. Vuodenkierto on tärkeä, sillä on oikein erityinen merkitys myllyn elämään. Välillä tarina toistaa itseään, mutta kirja on hyvin nopeatempoinen. Ei ainakaan käy tylsäksi. Maisemien yms. kuvaaminen on aika minimissään, joten kirjailijaa ei voi ainakaan syyttää siitä, että olisi halunnut saada aikaan jotain tiiliskiveä. Eikä 255-sivuinen kirja sitä todellakaan ole. Joskus tuntuu, että kirjailijan päätarkoituksena on saada aikaan mahdollisimman paksu järkäle, tylsistyttää se sitten lukijaa tai ei. Aina ei tietenkään näin ole, vaan kirjan jokainen sivu on jännittävä, mutta joskus... Joka tapauksessa, tässä kirjassa ei ainakaan tosiaan sitä ongelmaa ole!

Suosittelen satumaailmojen ystäville ja niille, jotka nauttivat pikku pyrähdyksistä arjesta pois. Ja todellakin, kyllä aikuinenkin voi lukea nuortenkirjoja ja vielä pitää niistä!