"Kyse siis on noin tuhannen vuoden pituisesta ajanjaksosta. Sen kuluessa suomalaiset kokivat elämässään syvällekäyviä muutoksia. Suomalaisten heimojen muotoutuminen oli tosin alkanut jo aikaisemmin, mutta se jatkui voimakkaana keskiajalla, jolloin myös määriteltiin ensimmäinen valtioiden välinen raja näillä seuduilla. Tuon vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan osapuolina olivat Ruotsi ja Novgorod ja tuolloin määritelty, suomalaisten asuttaman alueen jakanut raja säilyi sitten muuttumattomana keskiajan loppuun ja jonkin aikaa vielä sen jälkeenkin." s. 9 (katkelma esipuheesta)

Suomalaisten keskiaika on tietokirjallisuutta, mutta se on hyvin helppolukuista sellaista. Kirjassa keskitytään ajanjaksolle noin vuodesta 500 keskiajan loppuun, eli 1500-luvulle. Täällä pohjoisessahan keskiajan katsotaan alkaneen myöhemmin kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa (varhaiskeskiaika n. 400 – 1000), kun Suomessa varhaiskeskiajaksi historiankirjoituksessa kutsutaan vasta 1100- ja 1200-lukuja (s. 8).

Sinänsähän termejä "Suomi" ja "suomalaiset" tämän päivän mukaisesti ei ollut olemassakaan tuolloin. Nykyisen Suomen alueen asukkaat koostuivat eri heimoista; suomalaisista (eli Varsinais-Suomen alueen ihmiset), hämäläisistä ja karjalaisista sekä Lapin saamelaisista. Puhuttiin myös kainulaisista. Kirjan alussa valotetaan näiden heimojen elämää, uskontoa ja elintapoja. Keskiaikahan oli suomalaisten kannalta siinäkin käänteentekevää aikaa, että kristinusko tuli ja korvasi vanhan uskon. Legendaa piispa Henrikin surmastahan kirkko on levittänyt "totena" kansan parissa vuosisatojen ajan, mutta sillä ei kuitenkaan ole vankkaa todellisuuspohjaa. Kun satojen vuosien ajan kirkko oli ainoa kanava, joka välitti kansalle tietoa, niin luku-, kieli- ja kirjoitustaidoton kansahan nieli kaiken. Toki kirkko harjoitti paljon armeliaisuustyötäkin, etenkin munkkijärjestöjen muodossa, mutta kovin itsekkäin perustein uutta uskoa levitettiin. Hallitsijatkin monesti kääntyivät silloin, kun siitä oli hyötyä valtakunnalle.

Vaikka kyseessä on suomalaisten keskiaikaa käsittelevä kirja, suurin osa asiasta on kyllä Ruotsia ja muita Pohjoismaita käsittelevää tekstiä. Ymmärtäähän tuon, Suomi kun kuitenkin kuului suunnilleen 1200-luvulta lähtien Ruotsiin (ja toisaalta, keskiajan Suomesta ei ole kovin monia dokumentteja säilynyt). Ja toisella puolella oli Novgorod. Itse asiassa tämäkin seutu, missä mie asustelen, kuului Novgorodille. Kaikki varmaan muistavat koulun historiantunneilta Pähkinäsaaren rauhan rajan (1323), josta tämä käy helposti ilmi. Myös myöhemmin rajalinnaksi rakennetun Olavinlinnan (1475) novgorodilaiset väittivät olevan heidän puolellaan, ja itse asiassa nykytutkimus on heidän kanssaan suurelta osin yhtä mieltä (s. 225). Itänaapurin historia tulee myös varsin tutuksi tässä kirjassa.

Kirja sisältää myös nippelimpää tietoa, joista mielenkiintoisimpia aiheita miun mielestä olivat "Viikinkilaiva", "Pyhä Olavi", "Birger-jaarlin suvun hallitsijat", "Musta surma" ja "Pyhä Birgitta". Myös kuvitus on runsasta; keskiaikaisia tekstejä ja taidetta, rakennuksia jne.

Suosittelen kyllä aiheesta kiinnostuneille. Kirja kyllä tempaa mukaansa oikein ansiokkaasti kun alkuun pääsee.